SISÄLTÖÄ HETKEEN
INSPIRAATIOTA, ONNELLISUUTTA, MIELENRAUHAA... MEILTÄ VALMIIT OHJELMAPAKETIT TOIVEIDENNE MUKAAN.
MENESTYSTÄ TIIMILLE
Kukapa ei haluaisi tiimillensä parasta? Meiltä voit tilata laadukkaat valmennukset vaikkapa itsensä johtamiseen, tavoitteiden kirkastamiseen, inspiroiviin tiimitaitoihin, vuorovaikutuksen kehittämiseen, valloittavaan esiintymiseen, valmentavaan johtamiseen, motivaation kasvattamiseen, menestyvään myyntiin, uuteen tulemiseen – räätälöidyt valmennukset toiveiden mukaisesti!

HYVÄÄ OLOA DUUNIIN
Hyvinvointi syntyy ihmisestä. Kokonaisvaltaiset valmennukset inspiroivat osallistujia ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja pitämään huolta sekä omasta mielestään että kehostaan.
TYHY -valmennuksen aihe voi olla vaikka Onnellinen mieli, Stressistä mielenrauhaan, Tasapainottavat tunnetaidot, Hyvän olon keho tai Energinen arki. Meillä voi myös joogata tai skumppajumppata.

IHAN VAAN ZEN
Palautuminen on päivän sana. Meillä voi treenata mindfulnessia tai opetella rentoutumaan. Tarjolla myös rumpumeditaatioita ja ohjattuja päiväunia. Hiljaisuudessa voi kuulla oman äänensä ja tyhjässä syntyy uutta.

LÖYDÄ KARISMASI
Haluatko eroon esiintymisjännityksestä tai löytää karismaattisen
esiintyjäsi?
Johanna Koivulla on 20 vuotinen kokemus esiintyvänä taiteilijana ja
esiintymiskouluttajana.
Vapaaksi esiintymisjännityksestä – koulutuksen avulla opit luomaan
turvaa jännittävään esiintymistilanteeseen, saat varmuutta olemukseesi
yleisön edessä, opit vakuuttamaan kuulijasi sekä hallitsemaan
jännittämistä ja siten nauttimaan esiintymisestä
Karismaattiseksi esiintyjäksi -koulutuksen avulla saat varmuutta
esiintymis- ja vuorovaikutustilanteisiin, opit olemaan luontevasti oma
itsesi ihmisten edessä ja saat selkeyttä äänenkäyttöön ja kehonkieleen.
Johanna Koivu on Lontoosta valmistunut teatteritaiteen maisteri,
näyttelijä ja teatteriohjaaja, viulisti, draamaopettaja,
esiintymisvalmentaja, tanssi-liiketerapiamenetelmien ohjaaja sekä NLP
Practitioner ja LCF Life Coach® Master, joka on tullut julkisuuteen
Lauri Tähkä ja Elonkerjuun viulistina.

KIPPIS
Yhdessä voi tehdä kaikkea kivaa, kuten haistella ja maistella. Olipa se sitten shampanjaa, viiniä, juustoa, suklaata… kuvassa näkyvä herra pitää myös vohvelibaaria. Voi valita suolaista tai makeaa.
Naapuristamme löytyy myös olutpanimo, joiden kanssa teemme yhteistyötä. Maistelun ympärille voidaan rakentaa kivaa ohjelmaa, kuten ’Mikä sun olutnimi on?’

YLLÄRI PYLLÄRI!
Joskus on kiva yllättää. Miltä kuulostaisi taikuri, koomikko, prinsessa tai laulava kokki? Aina ei tarvita esiintyjääkään, sillä ohjelmanumero voi rakentua itse osallistujistakin.

MITÄ TEILLE SAISI OLLA?
Rakennamme teille mielellämme onnistuneen tapahtuman toiveidenne mukaisesti. Tapahtumamuotoilijamme Sanna toiminut Ranskassa toistakymmentä vuotta yrittäjänä liikematkailun ja yritystapahtumien parissa ennen Suomeen paluutaan. Kuulemme mielellämme toiveet & tavoitteet ja rakennamme kokonaisvaltaisen elämyksen.

